Kävin juomassa aamukahvin (tarjoiltiin kotoisasti pikakahvia kuluneesta Ihaa-mukista!) uuden majoituspaikamme yhdessä terassibungaloweista Tomin heräämistä odotellessa. Kirjoittelin tätä, luin Hesaria, tuhlasin aikaa möllötellen varjossa. Leppoisaa, mutta myös hiukan itselleni ahdistavaa, kun ei ollut "mitään tekemistä". Minun rentoutumiseni tapahtuu mitä ilmeisemmin mieleisen tekemisen ja kokemisen kautta, ei pelkällä levolla.
Tomin herätessä mietimme vuokrata vielä skootterin päiväksi, jotta pääsisi liikkumaan hiukan tämän saman tuhanteen kertaan kuljetun rantakadun ulkopuolelle. Vuokrauspaikkoja on Lanta Yailla yhtä vieri vieressä kuin pesuloita ja majoituspalvelujakin, joten kävelimme sisään ensimmäisestä vastaantulleesta matkatoimiston ovesta ja vuokrasimme skootterin kypärineen 200 bahtilla. Tällä kertaa piti allekirjoittaa jopa virallinen vuokraussopimus ja antaa passi pantiksi.
Lähdimme ajamaan etelään päin ja pysähdyimme syömään Kantiangin kohdalla olevaan muutaman kaupan ja ruokapaikan keskittymään. Skootterin parkkiin jättämistä vastapäätä oli Drunken Sailor -niminen paikka, joka näytti poikkeukselliselta normimaisemasta: luovan luokan lontoo/punavuori-henkiseltä muttei poikkeuksellisesti raivostuttavalla tavalla. Menimme sinne. Supersymppistä, makoilin paikallisen Hammock Housen käsintehdyssä riippumatossa, ruoan söin säkkituolissa, ruokalistassa kerrottiin kaiken olevan tarjolla myös soijaproteiinilla ja kehoitettiin myös häipymään usean sadan kilsan päässä olevaan McDonaldsiin jos tuntuu, että oikean ruuan valmistus kestää. Pöydän alla makoili kissoja huivit kaulassa.
Suomi hyppäsi yhtäkkiä maailmankartalle, kun kadulta kuului yhtäkkiä miehen kohtelias huutorääkäisy "Menkää nyt vittu pois eestä!". Ohi ajoi skootteri, jossa kuskina ollut poika ja takana istuva tyttöystävä huusivat ajaessaan edessä oleville ihmisille ohjeita. Ilmeisesti "joskus jostain matkaoppaasta" lukemani vinkki, että jos joutuu mihin tahansa ahdistavaan tilanteeseen ulkomailla, kannattaa vaan kiroilla vihaisen kuuloisesti ja lujaa suomen kielellä, koska se kuulostaa kaikkien muiden korvaan pahimmalta mahdolliselta uhkaukselta, oli luettu myös sen pariskunnan matkaeväinä.
Jatkoimme matkaa vielä etelämmäs kohti kansallispuistoa, ja nyt menimme sisäänkin. Alas mentiin lipunmyyntitiskin jälkeen maailman jyrkintä alamäkeä. Skootterin kestävyys paluumatkalla kaksi päällä arvelutti. Alhaalla odotti pieni sympaattinen majakka meren rannassa, kaikkialla seikkailevia apinoita sekä kioski, jossa myytiin vettä kalleimpaan tähän saakka nähtyyn hintaan.
Lämpötila lähenteli neljääkymmentä. Puistossa pystyi tekemään 1,7 kilometrin mittaisen kierroksen sademetsässä. Polku ja portaat, joista se koostui, oli rakennettu tiilistä. Koska oli kuiva kausi, metsän kasvillisuus oli suurilta osin kuivunutta, ruskeita lehtiä kaikkialla. Joskus marraskuussa puisto olisi varmasti ollut antoisampi kokemus, mutta ihan kiintoisaa kävellä liaanien ja jättiläismäisten puunrunkojen keskellä.
Takaisin skootterille palatessa apinat olivat käyneet testailemassa penkkiämme pienet pölyiset tassunjäljet tilalle jättäneenä. Ajoimme takaisinpäin, pääsimme mäen ylös js pysähdyimme yhdelle hiljaisen rannan kahvilaan Khlong Jakille matkalla syömään hedelmiä ja juomaan banaanilassia.
Ajoimme vielä Ban Saladaniin saaren pohjoiskärkeen käymään lauantaimarkkinoilla. Jälleen markkinoiden verran vihanneksia, erilaisita katuruokaa, soppakeittiöitä, vaatteita, koruja, tilpehööriä, kanaa, lihaa, kalaa, grillejä, hajua, tungosta, kärpäsiä, meteliä, skoottereita, kelloja, hiuspampuloita ja muuta tarpeellista tarjolla, mutta minulöe aina yhtä kiintoisaa kävellä vieraan paikallisen torihälinän keskellä. Söimme nuudelit soosseilla, ostin hapanta (eli juuri haluamaani) mangoa ja jotakin tuntematonta hedelmää, jonka maku muistutti hiukan makeaa päärynää.
Ajoimme takaisin kotiin ja kävimme uimassa kastautumassa. Maha oli hikoillut koko päivän jälleen aurinkorasvaansa ja kuumuutta ulos, ja hautautunut iho oli kehittänyt siihen jo jättiläismäisiä hikinäppylöitä. Isoja aaltoja vastassa, laskeva aurinko. Lähdimme syömään Nok Styleen, jossa tyhmyyttäni valitsemani panang-kalacurrykeitto oli järjettömän tulinen. Molemmat meistä oli jostain syystä aika ryytyneitä (onpa rankkaa olla lomalla!), joten takaisin kotiin tuijottamaan huoneessa ollutta telkkarin BBC:tä jo ennen kymmentä. Netin selailua. Uni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti