Aamulla söimme aamupalan ja kävimme ostamassa Tomin ötökkäkammoista mieltä rauhoittamaan lisää iholle suihkutettavaa moskiittosprayta ja sisätiloihin tarkoitettua toista myrkkyä. Haimme eilen viedyt pyykit, maksoimme hotellin, ja kävimme vielä nopeasti syömässä pitkän dösämatkan varalle. Kun aikaa seuraavaan yhden bussin lähtöön oli parikymmentä minuuttia, olimme rinkkojen kanssa hyppäämässä hotellilta tuk tukia muistuttavaan taksiin. Ehdimme kuitenkin asemalle noin 7 minuuttia vaille, ostimme liput jo ilmeisesti täyteen bussiin ja kuski patisti meidät sisään. Porukkaa istui jo käytävilläkin muovijakkaroilla. Kaksi naista miljoonine ruokapakaaseineen ja laukkuineen tarjosivat minulle paikkaa heidän kanssaan, ja niin istuimme kolmistaan penkillä. Bussin kunto oli nähnyt parhaat hetkensä ehkä useita vuosikymmeniä sitten, ja esimerkiksi minun kohdaltani penkkiä oli jäljellä istuimesta muutama vaahtomuovin riekale, päällyste oli jo kokonaan kadonnut.
Ensimmäisen tunnin jälkeen toinen vieressäni olevista rouvista jäi pois. Nuori kuski vaaleanpunainen pyyhe kaulassaan tööttäilee kolmen sekunnin välein täysillä kolmen painalluksen sarjassa, koska tapana on töötätä ohittaessaan etenkin skootteri, ja tämä ohittaa niitä koko ajan - joka tuntuu mahdottomalta ottaen huomioon millaista vauhtia matelemme pikkutiellä. Paikallisradio pauhaa lujaa. Tarjosin naapurirouvalle syömiäni karkkeja. Bussin pysähtyessä parin tunnin päästä bensikselle tankkaamaan juoksen vessaan, josta juoksen takaisin housunnapit auki kuskin tööttäillessä.
Reilun parin tunnin päästä pysähdymme jollekin pienelle bussiasemalle, jossa iso osa matkustajista jää ja saman verran uusia tulee tilalle. Käytävät ja penkit täynnä tavaraa ja ihmisiä. Riisikoreja. Tunnin pakkaamisoperaatioiden ja ihmisten ramppaamisen jälkeen seisomme edelleen tällä asemalla. Nyt katolle nostetaan matkatavaroihin skootteria. Grillattujen kanatikkujen ja grillissä kypsennettyjen, kokonaisten kananmunien myyjänaiset tulevat bussiin ja lähtevät pois, kuten jokaisella pysähdyksellä. Mustat kananmunat ovat muuten kuoreltaan vaaleanpunaisia.
Lähdemme liikkeelle. Pysähdymme. Tööttööttööt. Liikkelle. Tööttööttööt. Tööttööttööt. Alkaa haista bensalle. Radiosta tulee ensimmäinen englanninkielinen biisi. Pysähdymme ja bensa haisee vahvemmin. Skootteria aletaan raijata alas katolta. Vartin päästä liikkelle. Tööttööttööt. Jättiläismäinen (noin kilo) eväsgreippi tuhottu. Luen kirjaa ja yritän vaihtaa asentoa sekunnin välein niin, että penkin alla oleva metallitanko ei painaisi takamukseen. Pysähdys, naiset nousevat bussiin myymään grillikanaa. Ihmiset jäävät pois ja parikymmentä käytävän muovipenkkiä kaatuivat ja tukkivat koko käytävän.
Pysähdys keskelle ei mitään metsän viereen. Virallinen pissatauko. Bussista ulospäästäkseen on käveltävä kaatuneiden muovipenkkien päällä käytävää ulos. Vaikka täällä ollaan häveliäitä alastomuuden kanssa, pissaaminen metsänreunaan paikallisilta naisilta toimitetaan ihan yhtä reteästi kun kotimaassakin. Laosin tuhannet räjähtämättömät maamiinat tekevät ainoaksi turvalliseksi vaihtoehdoksi sen, että metsäln tai kävelemättömälle maa-alueelle ei mene kävelenäön, joten kukaan ei liiku ihan metsän reunaa syvemmälle. Bussi tööttää raivokkaasti lähdön merkiksi.
Sama rytmi jatkuu. Takapuoli istumiskelvoton. Kello yhdeltä lähdettiin, nyt se on iltakahdeksan. Eteenpäin, joku jää pois, joku tulee kyytiin. Ulkona jo pilkkopimeää. Pysähtyminen johonkin kiskantapaisen eteen, etsin kauheassa kiireessä jostakin vessaa, Tomi jää bussin ulkopuolelle tupakalle. Lopulta vessa löytyy jostain autotallista, johon sen enempää kyselemättä menen. Pikaisesti kiskalta pari Magnumia mukaan bussiin. Kaamea nälkä.
Kymmeneltä ilmaantuvat kaupungin valot, ja bussi pysähtyy ja apukuski (kuskin lisäksi täällä on aina vähintään pari apuria hoitamassa laukkuja, lippuja ja muuta kuin varsinaista ajamista) huutaa Pakse. Perillä! Tosin keskellä jotakin autotietä, ei muistikuvaa jostakin varatun hostellihuoneen nimestä tai sijainnista ja sekä puhelimesta että ipadista akku loppunut matkalla. Lähdemme kävelemään tien viertä kohti oletettavaa keskustaa. Jonkinlainen muistikuva hostellin sijainnista päässä aamulta kartan katselusta. Noin kilometrin päässä käännymme pienemmälle kadulle keskustaan päin. Yllättäen vastaan tulee hostelli, jonka nimi saattaisi vastata oikeaa: muistikuvani hotellin nimestä on lähinnä "Doishkakwuijwijhjs". Tämän ovessa lukee Deuansavanhet. Sisällä yritämme kysellä varausta meidän nimellä, mutta he tarvitsevat varauslappusen. Pyydän ladata puhelinta ensin. Kiusallisen 5 minuuttisen lataussession jälkeen varaus löytyy meilistä, ja hostellikin on oikea! Success!
Ongelmana vielä se, että nälkä on kamala, mutta respan sex pistols -paitainen, kitaraa soittava poika sanoo että ovet sulkeutuvat yhdeltätoista. Koska aikaa hankkia ruokaa vartti, saamme jatkoaikaa onneksi puoli kahteentoista. Ikävä kyllä pienestä keskustasta syrjässä olevan hotellin ympäristössä kaikki näyttää olevan kiinni. Kadulla on vain vihaisia koiria, joista yksi näykkää reideatä, mutta ei onneksi saa kiinni. Tullessamme näimme avoimen huvipuiston, jonne kävelemme katsomaan syötävää. Ostan pienestä valikoimasta herkkuja ja pähkinöitä, ainut ruoka on hiilloksessa kypsennetyt kananmunat. Ostan sitten myös niitä. Paluumatkalla löytyy vielä avoinna oleva pikkukiska. Vettä ja limuja ja kiireellä takaisin huoneeseen.
Monta stressaavaa hetkeä päivässä, jossa ei kuitenkaan mitään sinänsä tapahtunut. Nukkumaan poikkeuksellisen likaisille lakanoille. Muu hostelli vaikuttaa autiolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti