Lähdimme ajamaan reilun parinkymmenen kilsan päähän merenrantakylään Kepiin. Ensimmäisenä saavuimme Crab Marketille, jossa tunnelma oli aika kakofoninen. Merestä ravustettiin merroilla, ja nostettiin bambumerrat rannalle. Naiset keräsivät rapuja hansikkain. Paikalliset tungeksivat nostettujen mertojen ympärille valkkaamaan ja ostamaan parhaat. Rannan torilla ja ravintoloissa grillattiin kojuissa mustekalaa, kalamareja, kaloja, rapuja ja kanoja tikkujen nokassa, kotitekoisella chilikastikkeella pintaa marinoiden. Torin katoksessa bambunoksilla lämmitetyt padat tekivät telttakatoksesta savusaunan, jossa ei nähnyt eteensä. Rapujen ostaminen ja pyynti aiheutti aikamoisen hyörinän, parkkipaikalla autot eivät mahtuneet parkkeeraamaan väenpaljoudesta. Meidän saapuminen ja torilla kävely aiheutti taas melkoista ufo-oloa, kun esimerkiksi kuorma-auton lavallinen ihmisiä istuivat paikallaan kaikkien silmät nauliintuneina meihin. Hymyilin vaan kaikille takaisin kuten ennenkin. Jos joskus tuntui siltä, että joku tuijottaa, osoitti vilkaisu katsojan suuntaan että tuijottajia olikin yhden sijasta viisi. Torilla hyvä ja fressi seafood-meininki, merestä grilliin. Tuoretta pippuria, hedelmiä ja muuta paikallistuotetta myynnissä myös. Rapuja ravintoloiden edustalla altaissa uimassa. Ostimme pari grillattua mustekalaa maistiaisiksi, mukana chilikastiketta muovipussissa. Tosi maukasta, vaikka mustekalan silmien purskahtamisen näkeminen teki kaikesta taas liian todellista, ja koko joskus eläneen olennon syömisen etovaksi.
Kun pakolliset puolenpäivän mojito ja papaijapirtelö olivat nautittu, jatkoimme Kepin rantatietä eteenpäin. Vastaan tuli mm. jättiläisravun muotoinen Welcome to Kep -patsas meressä. Meillä oli laukussa uikkarit, mutta uimaan meno jäi ajatuksen tasolle. Pienehkö ranta oli ihan tukossa paikallisia, jossa kaikki naiset perinteen mukaisesti uivat t-paidoissa ja housuissa, miehet polvipituisissa shortseissa. Buddhamunkit uivat oransseissa kaavuissaan ja nousivat rantaan vettä valuvana. Kuinkakohan raskasta mahtaa olla kroolailla sellaisen kanssa? Uikkarilla sekaan heittäytyminen ainoana siihen sekaan ei tuntunut luontevalta. Itse Kepin keskusta oli pieni kasa sekalaisia perussekatavarapuoteja, erilaisia virastoinstanssirakennuksia ja guesthousuja. Matkalla oli myös kymmenittäin avoseinäbungaloweja tien ja rannan välissä, jossa jokaisessa oli muutamia riippumattoja. Ne olivat täynnä paikallisia picnicillä, joissa oli ilmeisesti mahdollista tilata suoraan pyydettyä merenelävää kalastajilta, jotka sitten toivat sen picnickatokselle valmistettuna. Pysähdyimme Rabbit Islandille vievän lautan laiturille ostamaan vettä ja limua.
Kampotin alueella viljellään myös pippuria, joiden maatiloja lähdimme seuraavaksi etsimään. Kymmenisen kilsaa tietä eteenpäin ja viitisen hiekkatietä. Hiekkatien reunoilla isoja mangopuuviljelmiä, duriania ja banaania. Ensimmäistä kertaa näin kasvavan durianin läheltä! Kun pysähdyimme, kävin hylättyjen mangopuiden luona mangovarkaissa. Tiellä oli kourallinen pippuriviljelmiä, joihin oli mahdollista käydä tutustumassa ja tietysti ostaa tuotteita. Pysähdyimme yhden isännän luo, joka kertoi lyhyesti viljeljystä ja kiertelimme pellolla ja kuivausprosessin vateja toljotellen hänen pihapiirissään. Emme kehdanneet lähteä ostamatta mitään, koska paikalla ei ollut hänen perheensä lisäksi ketään muitakaan. Isännän valkopippuria siis kotiin tuliaisiksi.
Matkalla takaisin pysähdyimme vielä Kepissä lounaalle, Tomi söi rapuja (joiden syöminen vaikutti vievän ikuisuuden, ja itse syötävää oli todella vähän, aivan tolkuttoman turhan työlään oloista puuhaa). Hauskoja kielitilanteita, kun tuoreita kevätrullia tilatessa haettiin toinenkin tarjoilija selvittämään, haluammeko ne fritattuna vai tuoreina. Lausuminen kuulosti vaan kerta toisensa jälkeen samalta: want them fried or fried? Minä toistelen fresh, tarjoilija kysyy fried or fried. Minä sanon fresh, please - tarjoilija fried or fried. Tilanne jatkuu. Lopulta luovutin sanomalla vain OK, joka ihmeeksi toikin pöytään tuoreita rullia.
Kotimatkalla Kepistä tuli taas vastaan yksi skootterionnettomuus. Veripäissään punaisten lammikoiden keskellä vääntynyttä miestä elvytettiin tiellä. Laittoi miettimään taas hiukan tarkemmin koko ajokulttuuria, jossa vedetään töötillä kaikki kaistanvaihdot, ajellaan koko ajan neljä skootteria rinnakkain kuusi päällä ja kypärät tuntuvat olevan peruskäytössä lähinnä naurun aihe.
Kampotissa ajoimme pankkiautomaatille, josta nostin rahaa. Rahat sain, mutta automaatti imaisi kortin. Aika toivoton olo, koska edessä vielä pari viikkoa nyt ilman pankkikorttia tai rahaa. Pankkirakennus kiinni, ja edessä päivystävä vartija myönsi kysyessä olevansa töissä pankissa, mutta kun Tomi kysyi monelta pankki aamulla aukeaisi (mitään aukioloaikoja tai siihen viittavaa ei ollut jättiläisessa pankkirakennuksessa esillä), tuli vastaukseksi vain tiukka "No". Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tulla aamulla katsomaan tilannetta. Onneksi Tomi pystyi nostamaan luotolta rahaa.
Kävimme ostamassa Captain Chimsiltä bussi- ja lauttaliput seuraavaksi päiväksi Vietnamiin Ha Tienin rajanylityspaikan kautta Phu Quoqin saarelle. Lähtö 9:30, jolloin meidät haettaisiin Molidenista, perillä saarella 15:30. Mitään julkista bussiliikennettä ei ollut tarjollakaan, vaan matkatoimistojen välittämiä lippuja yksityisille firmoille. Samalla etsimme jo viikon jatkunutta postilaatikon metsästystä. Kambodzian postin toiminta on harvinaisen epäilyttävää, sillä olemme nyt viikon etsineet postilaatikkoa, johon pudottaa pari postikorttia. Postilaatikkoja ei ole missään. Sellaista ei löytynyt edes Phonm Pehnistä ainoan pääpostirakennuksen edestä (itse posti oli kiinni). Yksi korteista tarvitsisi kuoren, ja sitäkin on etsitty viikko. Nyt löytyi kopio- ja tulostefirma, jolta irtosi myydä kuori. Kampotista löytyi myös postirakennus! Kolmen päivän aikana emme olleet nähneet sitä kertaakaan auki, mutta sen edessä oli ihme kyllä jonkinlainen postilaatikko. Pudotin kortit sinne viikon laukussa pyörineenä, mutta epäilen vahvasti niiden päätyvän ikinä edes pois siitä laatikosta, saati sitten perille.
Hulluttelin ostamalla suklaan ja appelsiinin makuisia ohutsavukkeita. Laosissa olikin jo kokeiltu hirveän makuinen spearmint. Tarjolla oli kaikkea rypäleen makuisista lähtien. Kävimme palauttamassa skootterin, ja menimme Captain Chimille tutkimaan majoitusvaihtoehtoja Phu Quocilla. Reppureissaajan vaihtoehtoja ei juuri löytynyt, kaikki vaikutti olevan enemmän high end -resorteja. Tunnin pyörittelyn jälkeen päätin antaa olla, ja mennä saarelle ilman majoitusta ja yrittää löytää sieltä jotain. Saaren läpimitta on tosin yli 50 kilometriä, joten kävellen etsiminen ei ainakaan onnistu. Sormet ristiin kuitenkin vapaiden bungalowien tai huoneiden saamiseksi!
Syömään, Tomille pizzaa ja mulle vihreää currya. Illan viimeinen Kambodzian pirtelö Rusty Keyholessa, taas kymmeneltä jo hotellille suihkuun ja maistamaan päivällä mangopuusta kerättyä mangoa. Aamulla heihei Kambodzia ja Good Morning Vietnam!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti