Sunnuntaina yhden maissa saapuminen Ho Chi Minh Cityn dösäasemalle. Futabussi kulki reitin etuajassa, teki pysähdyksen megalomaanisella palvelujen taukopaikalla ja toimi moitteetta, suosittelen kaikille Vietnamissa matkaaville! Ja toinen superkäteväksi osottautunut matka-app-vinkki: Rove. Tallentaa automaattisesti ilman nettiyhteyttä koko päivän aikana kuljetun reitin, tunnistaa (melkein oikein) käytetyn kulkupelin, tunnistaa tiet, paikat ja ravintolat ja tekee koosteen aina kalenteriin yhdestä päivästä. Eli maantieteellinen, automaatio-matkapäiväkirja. Sopii tälläiselle entiselle tarkalle neurootikolle ainakin. Tekee toki virheitä eikä tiedä kaikkia pieniä ravintoloita tai kaupunginosia, mutta annan sen anteeksi ilmaisuutensa vuoksi.
Bussiasemalla vastaan iski taas suurkaupungin sekamelska ja kyytien tarjoajien armeija. Etsimme paikallisbussia keskustaan ja hostellin holleille sitä löytämättä, joten otimme taas herraskaisen taksin sinne. Phuuh. Hostelli Madame Cuq 184 sijaitsi backbacker-alueella Ben Thánhinin Marketin lähettyvillä, meitä tervehti ovella chihuahua Candy. Rinkat huoneeseen, pitkästä aikaa toimiva wifi ja meilien sun muun tsekkaus.
Syömään viereiseen Dinh Y -vegeraflaan: yritin tilata soijajuustoa, kasviksia ja suolasitruunajuomaa - pöytään saapui jogurttia jäillä ja wokattua pinaattia valkosipulilla ja soijakastikkeella. Siitä War Remnants museoon, jossa kolmessa kerroksessa esillä Vietnamin sotaan liittyvää materiaalia valokuvista lehdistökuviin, julisteisiin ja Agent Orangen ja muiden kemikaaliaseiden uhreihin. Myös kokoelma sodassa kuolleiden valokuvaajien töitä.
Nyt jo takana muutamia öitä Saigonissa aka nykyisessä Ho Chi Minh Cityssa. Kaupunkiin tutustumista, kadut täynnä (tarkoitan t ä y n n ä) skoottereita puikkelehtimassa edessä takana vasemmalla oikealla kaakossa ja koillisessa. Niitä on muuten tässä maassa yli 47 miljoonaa. Aika monta. Bangkokin tien ylitys tuntui sunnuntaikävelyltä. Alamme myös harjaantua ylityssirkukseen, jossa on vain käveltävä kaiken keskelle. Ymmärrön kyllä hyvin, että ei tässä vielä missään Mumbaissa tai Tokiossa olla, mutta piisaa toistaiseksi muutenkin kaaottiselle mielelle. Jäisin jo koko ajan alle haahuillessani ilman Tomin useampaa alta nykimistä.
Ja oletteko koskaan sattuneet paikalle koulun eteen, kun vanhemmat hakevat lapsiaan koulusta ja kävellä sen kadun pätkän läpi? Se on omaa tyhjää tilaa ympärilleen kaipaavalle suomalaiselle tornadon keskelle joutumisen kaltainen kokemus, jossa törmäsin noin kymmeneen skootteriin, aikuiseen ja lapseen. Muuten päivät ovat täyttyneet muutamissa kaupoissa käymisestä, kahviloista, huonoista ruokaloista, tupakasta, basaarimaisesta torista (ensimmäistä kertaa teki mieli eilen murhata katseella, jos olisin pystynyt: useampi myyjätyttö alkoi ohi kävellessäni kuiskutella toisilleen, osoitella sormella, tuijottaa häpeämättä - tuijotin takaisin - ja repesivät kun olin päässyt ohi. Mikä helvetti on niin omituisen naurettavaa? Luulen, että murhakatseeni epäonnistuneen, koska kikatus toistui muutaman toisenkin naisten kohdalla. Tietääkseni nenässäni ei ollut räkää eikä kengässä vessapaperia. Torilta hankin myös puoli kiloa kuivattuja ja sokeripahdettuja hedelmiä ja juureksia, jotka huomaamattani söinkin illalla yhteen menoon Hesaria lukiessani. Hyvät mahapurina yömusiikiksi.
Saigonissa on tullut pyörittyä yllättäen jopa hiukan kaupoissa ja tehtyä joitakin ostoksia. Thaimaan popojen jälkeen ostin Phonm Pehnistä itselleni pitkän halpisraitahameen, Laosista luomukasvatettua irtotupakkaa, täällä olen ostanut farkkushortsit heräteostoksena (puoliksi pakosta, koska kaikki omat alaosat pitkiä farkkuja lukuunottamatta olivat pesulassa). Vietnamin (jää)kahviin rakastuneena ostin kotiin myös kaksi metallista kahvikuppifiltteriä ja muutamia vietnamilaisia irtokahvilaatuja testattavaksi torilta ja Chinatownista maailman sympaattisimmalta papalta: Robustaa, Mokaa ja Hennesyä. Papan kanssa ei ollut yhteistä kieltä, mutta käsikieli toimi hyvin, ja kun pappa oli kirjoittanut irtokarkeista ja kahveista hienon käsinkirjoitetun kuitin, hän vielä rohkaistui muodostamaan where are you from -kysymyksenkin. Kahvipavut olivat esillä isoissa ruukun mallisissa astioissa, joista painon mukaan voi ostaa jauhettuna tai kokonaisina. Kotiin hankittiin myös halpis riippumatto katukauppiaalta, kun ei ole etsinnöistä huolimatta löytynyt kokonaan kankaista ja laadukasta sitten Ko Lantan vanhan kaupungin, josta sitä ei muka raaskittu ostaa. Kauppa-, ravintola- ja kahvilatarjonta on kaikkea Starbucksin kaltaisista isoista jäätelöyogurtfruzzinomochalattetwisterifroozie- ketjuista Marc Jacobsin kautta yksiparisten käytettyjen kenkien myyntilakanaan kadulla ja Vuittonista kulman nuudelikeittiöön jossa mummo kokkaa kyykyssä trangialla.
Joka päivä on myös satanut vähintään pari tuntia, tänään lähes koko päivän. Koko kaupunki muuttui sadeviittojen armeijaksi, eilinen ilta istuttiin turvassa kahviloissa ja baareissa tehden tietä hotellille: pari sataa metriä sateessa, sisälle, pari sataa metriä sateessa, sisälle... Iltaruoka kasvisravintolassa, jossa söin savipadassa valmistettua, mustaa makkaraa epäilyttävästi muistuttavaa tuotetta. Kotikadun lähettyvillä hälinäisiä traveller-kaljaloita ja cheap-eatteja. Illan viimeinen suolasitruunajuoma hotellin kulmakahvilassa, jossa olen käynyt myös muutamalla aamukahvilla Tomin vielä nukkuessa.
Kulmakuppila.
Le Loi.
Dong Khoi, high-end. Seinänmaalaajat.
Hotellikuja.
Buy Vien & De Tham.
Mango-daquirikannu 99 000 đ.
Lao.
Tiistaina kävimme puolipäiväisellä retkellä puolentoista tunnin ajomatkan päässä Cu Chi -tunneleilla kylässä, joka asui maanalaisissa tunneleissa sekä Ranskan itsenäistymissodan aikana että Vietnamin sodan aikana. Parisataa kilometristä, kolmekerroksista tunnelistoa rakennettiin kaikkiaan 27 vuoden ajan, ja kaikkiaan siellä asui 16 000 kyläläistä, joista 6 000 selvisivät pommitusten ja kemikaaliruiskutusten jälkeen sodan päätyttyä ulos. Osa säilyneistä tunneleista on nyt auki yleisölle, ja ex-sotilaan Jackien johdolla tutustuimme paikkaan ja muun muassa kyläläisten käyttämiin ansoihin ja aseisiin. Ryömimme yhden alkuperäisen kokoisen, parisataa metriä mutkittelevan tunnelin läpi kännykän valossa yksitellen, kääk. Tunnelin seinillä oli lepakoita ja ötököitä, ulos tultiin ahtauden takia aika aika likaisena. Osia tunnelista oli myös levennetty kyykkimiskävelykokoisiksi, joiden läpi tutustuttiin sinne rakennettuihin huoneisiin, kuten "sairaalaan", jossa esimerkiksi maan alla lapset synnytettiin.
Matkalla tunneleilla pysähdyimme myös Agent Orangen vaikutuksesta vammautuneita tukevassa ja työllistävässä keramiikkapajassa, jonka tarkoitus oli varmasti oikein kaunis, mutta koko homman tosipohja ja todellinen luonne jäi ehkä vähän epäilyttämään. Kaikki turisteille suunnattu tieto asiasta toki on aina kotiinpäin. Matkan jo tutuksi käynyt vessamaisema tervehti myös siellä meitä. Ja tärkeää ja merkittävää vessainfoa: Vietnamiin saapumisen jälkeen kyykkyvessoja on näkynyt enää todella vähän, mutta pönttömallisissa mennään edelleen samalla kaavalla: ei paperia pönttöön, ei paperia yleensä ollenkaan vaan huuhtelu vesisangolla ja kuupalla. Vessan huuhtelu putkeen vettä kaatamalla. Vessa toimii samalla myös siivouskomerona. Lavuaari jossain ulkopuolella tai sitten putkesta vettä käsien päälle. Hienommissa ravintoloissa vessa saattaa olla jopa ravintolatilan yhteydessä, yleensä ohjataan johonkin takapihalle tai ulkokautta sivurakennukselle tai -ovelle. Usein vessakäynti on oiva tapa tsekata myös keittiön kunto (useimmiten sen olisi myös halunnut olla näkemättä, mutta tyypillisimmin peruspaikoissa se muistuttaa likaista kotikeittiötä, jossa jonkun äiti kokkaa.
Pajalta.
Pajan ympäröivät tehdasrakennukset.
Cu Chi -opas Jackie ja sotatarinat.
Reissussa mukana ollut tyttö valmiina ryömimään yhteen tunneliin sisään.
Tomi tiputtautumassa tunneliin.
Lisää Saigonia myöhemmin, nyt moi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti