Saigonissa takana jo muutama yö ja ihmisvilinän ja liikennekaaoksen täyttämä päivä, mutta pitää palata vielä viime viikon lauantaihin Mekongin suistoon, Can Thohon ja pitkähäntäveneen kyytiin.
Aamulla meidät sirrittävine silminemme haki hotellilta puoli kuudelta papparainen, joka johdatti meidät viereiseen joen rantaan veneelle, jossa meitä odotti vene ja kuskimme, keski-ikäinen nainen nimeltä June (oikea kirjoitusasu tuntematon). Junen englanninkielen varastoon kuului ainoastaan sana "hello" ja hän pakkasi mukaan bensaa limupullossa. Auringon noustessa lähdimme matkaan, söimme hotellilta napatut eväät veneessä, ostimme kahvit vastaan tulleelta toisesta pitkähäntäveneestä, joka toimi juomakiskana. June kuori ja taiteili venettä ohjatessaan meille isolla veitsellä ananaksen syötäväksi. Lähes elokuvallisen hömelöä.
Saavuimme ensimmäisenä Cai Ren kelluville markkinoille, joissa isommista veneistä pienempiin lastatut hedelmät vaihtoivat omistajaa veneestä veneeseen niiden pysähtyessä vierekkäin. Eniten ananasta, vesimelonia, kookosta, mangoa, bataattia, duriania, rambutania. Ostimme kilon mangoa, June vesimelonia ja jatkoimme matkaa. Myös lauttojen päälle rakennetut bensikset reunustivat matkaa. Ihmiset laskeutuivat kodeistaan portaita pitkin jokeen aamupesulle ja tiskaamaan astioita. Isot, lähes upoksiin lastatut alukset lipuivat ohi, puuveneille pli maalattu kasvot. Seuraavaksi saavuimmevielä hiukan pienemmälle kelluvalle torille, jossa suurin osa myyjistä oli joko lähtenyt tai vielä saapumatta. Aamukahdeksaan mennessä yleensä torit ovat jo suurimmaksi osaksi ohi.
Matka jatkui kohti pienempiä jokihaaroja, kanaaleja ja suiston reittejä. Aurinko oli jo kokonaan noussut, June oli taas leikannut meille vesimelonistaan palaset. Harvakseltaan vastaan tuli toisia veneitä, joen varrelle rakennetut kodit vaihtelivat puumajoista vaaleansinisiin isoihin betonitaloihin. Hedelmäpuita, mangrovepuita, roikkuvia oksia, roskapusseja, kuivunutta mutaa.
Pysähdyimme hedelmätarhalle, jossa June kävelytti meidät puutarhan läpi ylittäen tukkipuusiltoja fläbäreillään vähän meitä taidokkaammin ja vakaammin. Maistoimme jotakin pientä hedelmää kuin parhaatkin idioottituristit ja pidimme tauon viereisessä ravintolassa. Sitten kuski ehdotti lähtöä ennen vedenpinnan laskemista. Varsinainen idioottiturismi vaihe alkoi, kun hän myös ojensi päähämme auringon suojaksi bambuhatut. Olo oli vielä hömelömpi, mutta en ainakaan ollut enää ainut joella ilman sellaista päässä. Välillä June meloi venettä, mutta suurin osa mentiin moottorilla. Nokassa matkustaessa oli hieno vapauden tunne.
Lopulta kaarsimme toista reittiä puikkeloiden takaisin joen leveämmälle virralle, ja palasimme Can Thohon puoli kahdentoista maissa. Kelluvien markkinoiden sijaan hienoimmat hetket syntyivät hiljaisesta veneessä istuskelusta, aaltojen osumisesta veneen laidoille ja tuulesta kasvoilla.
Hotellilla tehdyn lepäily- ja hienkuivatteltuokion jälkeen vielä kaupungille: tutustuminen paikalliseen tavarataloon, lounas ja kahveja (yksi aivan naurettavuuksiin asti mennyt kielimuuritilanne tarjoilijan kanssa, jossa kahvin tilaamisesta ilman sokeria päästiin vartin kestäneeseen episodiin, jonkä jälkeen koko kahvilan terassi varmasti katseli kulmiensa alta, raukka hätääntynyt tarjoilijapoika oli tahrinut kuulakärkikynän kirjoituksilla menun yrittäessää selvittää tilausta ja mustan sokerittoman kahvin sijaan lopulta pöytään tuli kahvin makuinen kookoskermaan tehty, jäätelöllä ja kermavaahdolla viimeistelty pirtelöannos. No ei huono!). Matkalla kohtaaminen pyöräilevän, hampaattoman ja vähän hitaan kerjäläismiehen kanssa, joka puhui hämmentävästi melkein Vietnamin parasta paikallisenglantia. Ensin käytiin läpi kaavamaisesti kaikki esittelyt ja selvittelyt Vietnamista ja Suomesta, ja reilu viisi miljoonaa asukasta koko Suomessa aiheutti kovaa hämmennystä.
Kävely sillan yli "saarelle", jossa randomilla tarkoituksena mennä iisille lounaalle ravintolaan, jossa vasta valmisteltiin iltaa varten. Paikka olikin astetta hienompi, ja koko henkilökunta joutui ihanhätään meidän tallustellessa yhtäkkiä isolle pihalle vähän epäileväisen näköisenä. Ensimmäisenä tarjottiin ruokailua ilmastoidussa vip-huoneessa. Jäimme kuitenkin ulos syömään, ja sitten haettiin joku isäntä/hovimestari, jonka puhetta nuori nainen käänsi. Menusta esiteltiin useiden ruokalajien menuita, joiden koostumuksesta pyydettiin päättäämään isojen kala-altaiden ääreen. Kilohinnat menusta hätääntyneenä vilkuillen pyörivät useissa miljooneissa dongeissa. Hemmetin kiusallisessa tilanteessa oli lopulta pakko jossain vaiheessa vedota kasvissyöntiin ja kertoa, että kaipaisimme jotakin pienempää annosta, jotka sitten olivat kalleimmat paistetut nuudelit ja riisit tähän saakka. Pöydän vieressä päivysti koko ajan tarjoilijoista joku tuijottaen.
Lisää katujen katselua ja kahvilassa möllöttämistä, ihmisten katselua, skootterien väistelyä, katuruokakärryjen ja muovituolien kiertämistä, autojen alle jäämisen pelkoa, neljänkymmenen asteen kaupunki-ilmaston seurana Tomin tuskaista kokovartalohikoilua ja huokailua. Ihana pistäytyminen Rustic Cafessa, jossa Moka 2 -pavusta jauhettu, reissu paras kahvi. Tapasimme myös uudestaan huonohampaisen fillaroivan miehen, joka epäonnistuneiden arpojen myymisen pummasi vielä tupakkaa, ja resuisessa paidassaan arvosteli Tomin sytkärin lyttyyn papattaen "This is not a good lighter, you are poor". Kohtasimme yhdessä kahvilassa myös nunnan, joka yritti kovasti selittää Tomille jotakin, mutta koko keskustelun ydin jäi lopulta käsien levittelyksi.
Illalla pyydettiin hotellin respaa varaamaan meille aamuksi bussiliput Saigoniin puoli kymmeneksi. Mahtava palvelu yksityisellä bussifirmalla: haku hotellilta, matka Saigoniin neljässä tunnissa ac-bussissa, juomat käsipyyhkeineen alle viidellä eurolla. Iltaruokana vaihteeksi vietnamilaista pannukakkua ja cassavasta tehtyä nuudelikeittoa kasvisravintolassa. Tomi joutui vetämään feikkikanana seitania.
Illalla uusi löytö: suola-luumu-sooda, aivan täydellinen juoma! Suolaan säilöttyä luumua, lasi täynnä jäitä ja päälle soodaa. Illan aikana testasin vielä myös suolasitruunan, joka toimi yhtä hyvin. Tätä aion testata kotonakin. Pidän myös tavasta, että tilauksen kanssa tarjoillaan talon jääteetä kylkiäiseksi.
Aamulla uloskirjautuminen ja bussille, heihei positiivisesti ennakkoluuloista poiketen yllättänyt Can Tho ja kohti Saigonia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti