Aamulla hotellihintaan kuulunut aamiainen: pikakahvia ja paahtoleipä. Rinkkojen pakkaus, Laosin viisumin ja käytäntöjen selvittelyä, majoituksen bookkaaminen Tha Khaekista. Rinkkojen pakkaus ja bussiasemalle. Tarvitsimme rahaa ainakin viisumeihin, ja rahaa antavan automaatin löytäminen on välillä osottautunut hankalaksi. Jos rahaa ylipäätään saa Visalla/Mastercardilla ulos, useimmiten sitä ei saa nostettua kuin luottokortilta (kallista!) ja lisäksi automaatti veloittaa 180 bahtia ylimääräistä per nosto. Nytkin vihdoin luotolta rahaa lopulta antanut automaatti löytyi vasta bussiasemalta.
Isaanin alueelle saavuttaessa melkein kaikki englanninkielinen teksti ja länsimaiset aakkoset hävisivät katu- ja ohjekylteistä, joten oikean lippuluukun löytäminen oli hiukan haasteellista. Liput bussiin Laosin puolelle vaativat myös passin esittämisen. Liput saatiin hankittua, ja seuraava lähti reilun puolen tunnin kuluttua. Lähtöaikaan bussia vielä ruuvailtiin jakoavaimella, ja puoli tuntia myöhässä tavaratilaan vielä pakattiin jonkun rouvan jättiläismäisiä ssäkkejä raakaa lihaa ja kalaa, lihaleikkuria ja muuta perusmatkatavaraa.
Matka rajalle kesti puolisen tuntia, ja ensimmäisellä ylityspisteellä näytettiin passit. Toisella pisteellä täytettiin viisumihakemukset. Kun virkailija katsoi passista meidän olevan Suomesta, hän selvästi ilahtuneen oloisena kyseli onko Helsinki "the famous beach in Finland". Jäimme vähän hämillemme, jolloin hän hetken päästä sanoikin että Helsinkihän on pääkaupunki, Honolulu on teidän kuuluisa rantanne. Luulin sitä vitsiksi, ja sanoin että taitaa sijaita lähempänä Havaijia, jolloin hän tietäväisenä naurahti ja totesi hölmöytensä: "Aivan, Hawai was the famous beach in Finland". Emme enää katsoneet tarpeelliseksi alkaa oikomaan väärinkäsitystä. Saimme vielä sääkeskustelun jatkuessa kuulla, ettei Laosissa ole ollenkaan lunta, vaan lämmintä. Hauska setä, tahattomasti tai ei.
Viisumien myöntäminen vei kymmenisen minuuttia, kaikkinensa rajamuodollisuudet noin tunnin yhdessä muiden matkustajien kanssa. Laosin puolella Tha Khaekiin, seuraavaan majoituspaikkaamme ja seuraavana päivänä suunnitellun skootteriretkemme lähtöpaikkaan ajettiin vielä lähemmäs puoli tuntia pientä hiekkatietä. Paljon auringolta suojaavien sateenvarjojen kanssa pyöräileviä koulupukuisia lapsia ja nuoria kaikkialla.
Kun otimme rinkat pois bussista, kävi ilmi, että ilmeisesti lihasäkit olivat matkustaneet niiden päällä: molemmat rinkat haisivat metrien päähän lihalle ja pilantuneelle kalalle. Onneksi suurin osa vaatteista oli pakattu erikseen rinkan sisällä muovipusseihin. Kalanhajuisena kävely aiheutti kyllä hiukan punaisia poskia. Bussiasemalta otimme tuk-tukin Inthira Hotellille, ja ennen kuin lähdimme liikkeelle, Che Guevaran kuvan tuulilasiinsa liimannut kuskimme keräsi lisää matkustajia kyytiin tavaroinensa. Lopulta pikkuisessa lavamopossa meitä oli seitsemän ihmistä, pari rinkkaa, viitisen riisisäkkiä täynnä tavaraa, pari jenkkikassillista tavaraa, pari isoa vesitankkia ja muita sekalaisia matkatavaroita. Paikallisia nauratti joku kovasti, ja sitten vieressä istunut keski-ikäinen nainen alkoikin vertailla omaa kädenväriään minun käteeni, ja kaikkia nauratti.
Hotellille rinkat ja kävimme turisti-infossa tsekkaamassa karttaa, jota ei sitten tarvittukkaan koska kaupunki oli aika pikkuruinen. Söimme majoituspaikan raflassa mm. uutta tuttavuutta black egg -salaattia, jossa valkuainen ja keltuainen olivat mustuaisia. Maku aika tavallinen, ehkä hiukan hapan ja tunkkainen.
Seuraavana aamuna meillä oli suunnitelma aloittaa skootterilla tehtävä reissu, "Thakhek Loop", jossa ajettaisiin maaseudulla pikkukylien läpi kolmen yöpymisen verran, jonka jälkeen palaisimme Tha Khaekiin. Matkan varrella olisi ilmeisesti luolia, uintipaikka, järviä, pölyävää punahiekkatietä, vesiputouksia ja muutamia majataloja, maalaismaisemaa ja joitakin kotimajoitusmahdollisuuksia ainakin Ban Kong Lon kylässä. Jättäisimme rinkat säilytykseen ja pakkaisimme mukaan reppuun vain ne tavarat, jotka kulkisivat skootterilla selässä. Katselimme skootterinvuokrauspaikkoja, ja halvimmillaan peruspikkuskootterin sai 50 000 kipillä. Ongelmana on myös vuokraamot, jotka varastavat itse vuokraamansa pyörän, veloittavat varkauden vuokraajalta ja palauttavat pyörän vuokraukseen muutaman päivän kuluttua. Mad Monkey - nimisessä liikkeessä Saksasta Laosiin muuttanut mies tarjosi meille kartan ja infoa reitistä, ja vakuutteli pyöriensä olevan oikeasti kestäviä ja luotettavia, ja järeämmiltä ja turvallisemmilta ne näyttivätkin ainakin kahden kyyditykseen yhdellä pyörällä. Hintakin olisi tosin 140 000 kipiä, eli noin 13 euroa päivä - lähes kolminkertaisesti halvimmasta. Pohdimme ankarasti, ja turvallisuushakuisina keski-ikäisinä matkaajina palasimme saksalaisen luo. Hän myös lupasi säilyttää rinkkojamme reissun ajan.
Kävelimme Mekongin vartta vähän, jälleen tolkuttomasti hyttysiä. BeerLaon maistamista. Ei kummempaa tekemistä. Etsimme kaupoista hyttysmyrkkyä, ainut mitä löysimme oli joku kosteusvoiteen vahvuiselta vaikuttava kevyt-spray ja kunnon kodin myrkytykseen tarkoitettua kamaa. Ostimme molemmat. Otimme rannassa grillissä paistetun kokonaisen kalan, istuimme papaijapirtelölle ja kaljalle. Uudestaan syömään, ainut ruokalistan minulle sopivahko ruoka oli pad thai, jonka sain kasviksena. Kodille pakkaamaan huomista varten ja suihkuun, Tomi nukahti kuin saunalyhty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti